keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Palaute Qismalta



Tässä saamamme palaute asiakkaaltamme Qismalta, näin opintojakson lopuksi. Asiakkaan mielestä olemme tehneet hyvää pohjatyötä, vaikka aikataulukiireiden vuoksi yhteinen suunnittelu asiakkaan kanssa jäi vähäiseksi.

Verkkosivujen ulkoasu sopii Qisman tyyliin ja se on sopivan värikäs ja hauska. Leijailevat kännybakteerit ovat söpöjä. Asiakkaan mielestä olemme miettineet verkkosivuja ja sosiaalista mediaa aika laajasti. Asiakas ehdotti myös Pinterestin käyttämistä. Ryhmällemme ei ole tullut Pinterest mieleen, sillä se ei ole meille entuudestaan tuttu.

Qisma tulee miettimään tekstisisältöä sivustolle tarkkaan. Qisma suunnittelee, että voisi myydä tuotteiden lisäksi palveluja, mm. ohjausta ja koulutusta. Fontteja ja taittoja tulisi vielä pohtia, kun sisältöä saadaan lisää sivuille. Qisma pitää YouTubea ohjaukseen liittyen hyvänä asiana, sillä videonpätkillä mielenkiinnon herättäminen on helpompaa kuin teksteillä.

Kaiken kaikkiaan olemme tehneet Qisman mielestä hyvän pohjatyön. Tämä konkretisoi, mitä kaikkea Qisman tulee miettiä, jotta sivut ovat valmiit julkaistavaksi.  Qisman tulee perustaa vielä yrityskin ja tuotteita tulee olla, joita myydä. On vielä paljon hommaa ennen verkkokaupan aukaisemista…

Antti ja Tuomas

lauantai 15. joulukuuta 2012

Työ Heinolan Lintutarhalle valmis

Sosiaalisen median palvelukonsepti on nyt valmistunut ja esitelty asiakkaalle eli Heinolan Lintutarhan edustajille Ollille ja Tarulle viikolla 49. Asiakas oli sangen tyytyväinen työhömme ja meidänkin mielestämme yhteistyö sujui mutkattomasti.

Olli sanoi olevansa todella tyytyväinen työhömme. Luomamme palvelukonsepti toimii heille hyvänä pohjana, jonka päälle tulevaisuuden some-viestintää voidaan kehittää. Kun hyvä pohja on luotu, asiakkaan toimeksi jää huolehtia siitä, että sivuille päivitetään säännöllisesti uutta sisältöä ja kuulumisia Lintutarhalta, mihin asiakas aikookin nyt panostaa.

Erityisesti Facebook-sivu sai kiitosta. Viestintävastaava toimiva Taru kehui sivun ulkoasua ja varsinkin kuvien käyttö sai kiitosta. Olli mainitsi, että Facebook on ”tätä päivää” ja on hienoa ja Lintutarhalle eduksi, että sekin sai nyt oman Facebook-sivun. Facebook-sivu ja sivulle ideoimamme sosiaalisen median kampanja ensi vuodelle olivat asiakkaalle niin mieluisia, että Facebook-sivu julkaistiin saman tien Lintutarhan viralliseksi Facebook-sivuksi.

Kurssiin liittyvistä alkukankeuksista selviittin ja nyt voi huokaista, sillä loppu hyvin kaikki hyvin! Oikein mukavaa joululomaa kanssakurssilaisille!

- Kaisa P., Anniina M. ja Antti V.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Työ T:mi T. Ravantille valmiina!

Työmme T:mi Tapani Ravantille alkaa olla valmis! Kokonaisuus on esitelty yrittäjälle ja hän oli lopputulokseen tyytyväinen ja kiitteli, että olimme onnistuneet luomaan sivut hänen toiveidensa mukaan. Nyt ei muuta kun lomailemaan ja arvosanoja odottelemaan! :)

Essi R., Aila H., Satu A., Elina R.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Saka - ryhmän työ valmis

Esittelimme Sakan perustajille heidän uudet netti- ja Facebook-sivunsa, joista he pitivät kovasti. Uuden yhdistyksen tavoitteena oli saada lisää näkyvyyttä jonkin tunntetun sosiaalisen median verkoston, kuten facebookin kautta. Sakan perustajat kertoivat, että aikovat vielä hieman hioa nettisivujaan vielä enemmän oman näköisekseen.
Kokonaisuudessaan Sakan jäsenet ovat tyytyväisiä sivuihinsa ja niihin saatiin sisällytettyä mm. sähköinen kalenteri, kuvia ja mahdollisuus antaa palautetta (palutelaatikon alusta on nyt myös uusittu).Facebook-sivuille tulee vielä lisää Sakan omia ilmoituksia ja linkkejä.

Hyvää joulua, kurssilaiset!
-Saka-ryhmä

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

AgriTeamsin työ valmis

Kokoustimme tänään Inkerin kanssa ja esittelimme meidän muokatut nettisivut. Inkeri oli tyytyväinen sivuihimme ja innostui joistakin ideoistamme, joita olimme sivuille tehneet.

Meidän muokattuja nettisivuja Inkeri ei sanonut ottavansa käyttöön, mutta ainakin kertoi ottavansa sieltä parhaimmat ideat ja laittavansa niitä nykyisille AgriTeamsin kotisivuille.

Yhteistyö sujui Inkerin kanssa erittäin hyvin ja saimme kiitosta Inkeriltä. Alun kangertelun jälkeen loppu sujui kuitenkin aivan moitteettomasti.

Ryhmätyöstä jäi positiivinen mieli ja oli mukava kuulla, että voimme jatkossakin (jos haluamme) kertoa parannusideoita AgriTeamsin kotisivuista.

-AgriTeams -ryhmä   

tiistai 4. joulukuuta 2012

AgriTeams-ryhmän työ viimeistelyä vailla valmis

AgriTeams-ryhmämme sai esiteltyä oman työnsä 23.11. muille kurssin osallistujille.

Huomenna meillä on edessä vielä kokous Inkerin kanssa, jolloin esittelemme tuotoksemme hänelle. Tämän jälkeen suunnitelmissa on vielä tehdä viimeisiä muokkauksia hänen toiveidensa mukaan.

Työmme siis alkaa olla viimeistelyä vailla valmis ja samalla koko kurssikin. Olemme tyytyväisiä tähän astiseen työhömme, ja voimmekin pian lähteä hyvillä mielin joululoman viettoon.

Terveisin AgriTeams-ryhmän edustajat

Mission: Ympäristökasvatuspalvelu Hämeenlinnan kaupungille - projekti lähes valmis!

Moikka!

Meidän ryhmällä on esitys huomenna 5.12. klo 13. Palvelupaketti alkaa olla jo kasassa, olemme tehneet tänään vielä viimeistelyjä nettisivujen ja kalenterin suhteen. Kaiken kaikkiaan meillä on siis Elmun nettisivut, Facebook-sivu ja -keskusteluryhmä sekä Google-kalenteri, jossa näkyy Elmun järjestämät retket, valtakunnalliset teemaviikot yms. Ympäristökasvatusmateriaalin on tarkoitus löytyä nettisivuilta ja Facebook toimii tiedotus- ja keskustelualustana. Nettisivut nitovat kaikki sos.median välineet yhteen, eli sieltä käsin löytää Facebook-sivulle ja kalenteriin, sekä tietysti myös toisin päin.

Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee kuuntelemaan meidän esitystämme, nähdään huomenna!

t. Ryhmä 6

maanantai 3. joulukuuta 2012

Hotelli Maakunta

Hei taas!

Minulla oli esittelyhetki 27.11 ja sen jälkeen tein vielä muutamia korjauksia. Projektin tekeminen oli mielenkiintoista ja eteni melko nopeasti kunhan olin ensiksi päässyt kunnolla alkuun. Asiakkaan kanssa viestiteltiin pääasiassa sähköpostitse ja häneltä sainkin ohjeet selkeisiin ja yksinkertaisiin sivustoihin. Projekti on nyt päätöksessään ja sivustoni otetaan oikeasti käyttöön näillä näkymin ensi vuoden alussa.



terv. Liisa

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Loppusuoralla

Kurssin loppu häämöttää. Minulla on esityshetki 5.12. klo 13. 
Olen koonnut esitettävät materiaalit yhteen blogikirjoitukseen. Sinne pääseet tästä.


Mukavia opintoja ja joulunodotusta!



torstai 29. marraskuuta 2012

Ympäristökasvatuspaketti Hämeenlinnan kaupungille - työn eteneminen

Heips taas!

Saimme viime viikolla projektiamme vihdoin eteenpäin. Kuulimme myös että suunnitelmamme on melko laaja, ja että sitä on turha lähteä kokonaan toteuttamaan. Olemme pättäneet tehdä suunnitelmastamme ulkoisen viestinnän osan, ja teemme sitä parhaillaan valmiiksi. Pyysimme erästä luokkalaistamme vastaamaan tarvekyselyyn Hämeenlinnan kaupungin näkökulmasta.

Tässä ideoimamme ympäristökasvatusmaskotti Elmu jonka ympärille palvelumme rakentuu :)



keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Tmi Tapani Ravantti -kuulumisia



Alun tahmean jälkeen saimme asiakkaaksi Tmi Tapani Ravantin kuljetusyrityksen Säkylästä ja homma lähti luistamaan. Tarvekyselyn jälkeen pääsimme toteuttamaan yrittäjän toiveita.

Tapanilla oli jo pitkään ollut toiveissa kotisivujen tekeminen yritykselleen ja tämän lisäksi teimme vielä facebook sivut, joiden julkaisua vielä mietitään. Yrittäjällä itsellään on toiveissa helposti päivitettävät sivut, joiden kautta hänen yhteystietonsa löytyisi netistä helposti.Kotisivuilta löytyy yrityksen perustietojen lisäksi kuvia, yhteystiedot sekä yhteydenottopyyntö lomake.

Esittelemme sivut viikolla 49 Tapanille ja teemme loppuhiontaa kotisivuille. 

Satu Aitta, Aila Heinilä, Essi Ravantti ja Elina Riihimäki
Heinolan Lintutarha -ryhmän kuulumisia

Esittelimme perjantain 23.11. luennolla demoympäristömme. Ohjaajien palautteen perusteella päätimme vielä luoda asiakkaalle blogin. Lisäksi olemme luoneet Lintutarhalle heidän toiveidensa mukaan Facebook-sivun, sosiaalisen median kampanjasuunnitelman sekä tehneet heille ohjeistuksen sähköisten kyselylomakkeiden luomiseen.

Valitsimme blogipohjaksi Bloggerin, sillä google-tunnusten avulla pääsee kätevästi myös luomaan sähköisiä kyselyitä. Asiakkaalla on aiemmin ollut blogi myös kotisivuillaan, mutta siellä ei ole ollut käytössä kommentointimahdollisuutta. Vuorovaikutteisuuden lisäämiseksi olisikin hyvä siirtyä varsinaisen blogityökalun käyttöön, jolloin lukijoilla on mahdollisuus kommentoida. Blogityökalulla ylläpidettävää blogia on myös helpompi ja tarkoituksenmukaisempi päivittää, kuin kirjoittaa blogikirjoituksia kotisivupohjaan.

Viimeistelemme vielä demoympäristöämme ja esittelemme sen ensi viikolla asiakkaalle. 

Kaisa P., Anniina M. ja Antti V.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Heinolan Lintutarha - ryhmän eteneminen

Palvelukonseptin rakentaminen Heinolan Lintutarhalle on sujunut mukavasti. Olemme olleet tarhanhoitajaan tiiviisti yhteydessä. Saimme nopeasti vastaukset tarvekyselyyn ja täten selville Lintutarhan toiveet sosiaalisen median hyödyntämisen suhteen. Lisäksi olemme saaneet runsaasti kuvamateriaalia, jota hyödynnämme Facebook-sivuilla.

Tällä hetkellä viimeistelemme Facebook-sivujen ulkonäköä ja sisältöä. Lintutarhalla on tarvetta kyselyiden tekemiseen, joten teimme heille malliksi esimerkkikyselyn Googlen lomake-toiminnolla. Näin heillä tulee olemaan jatkossakin työkalu kyselyjen tekemiseen.

Valitettavasti emme voi vielä julkaista Facebook-sivua koko ryhmän nähtäväksi, koska versio ei välttämättä ole lopullinen, jonka asiakas ottaa käyttöön. Esittelemme sivun kuitenkin perjantain luennolla.

- Anniina, Antti V., Kaisa P.

maanantai 19. marraskuuta 2012

AGriteams-ryhmän kuulumiset

5.11 Kokoustimme Skypessä Inkerin kanssa ja ehdotimme, että hän jakaisi kopion tekemästään nettisivusta ja me muokkaisimme kopiota. Inkeri voisi sitten valita kumpaa alkaa käyttämään. Inkerin mielestä idea on hyvä.

Heti seuraavana iltana kokoustimme ryhmämme kesken skypessä ja teimme tehtävänjaon. Nettisivujen ilmettä on tarkoitus muuttaa, sivuille lisätään twitter ja blogi ja facebook-tykkäysnappulaa pienennetään.

Viime viikolla testailin värien muuttamista sivupohjaan ja päädyin myös lisäämään taustaksi kuvia. Päätimme käyttää Sallan ottamia kuvia elonkierrosta. Maalaismaisemahan sopii teemaan hyvin :)

Tällä viikolla hoidetaan hommat loppuun, niin eiköhän me hyvät nettisivut saada!

perjantai 16. marraskuuta 2012

Ryhmämme kuulumiset


Ryhmä 6: Mari, Jake ja Minna

5.10.2012

Teimme tarvekyselyn ja kokoustimme Mustialan ryhmän kanssa. Ilmeisesti heillä ei ollut ryhmät vielä täysin kasassa eikä heille ollut juurikaan kerrottu kurssien välisestä yhteistyöstä. Laitoimme heille kuitenkin sähköpostilla tarvekyselyn ja kerroimme mitä yhteistyön tulisi pitää sisällään. He lupasivat selvitellä asiaa ja vastata tarvekyselyyn kunhan saavat ryhmänsä kasaan.


15.10.2012

Kerroimme heille vielä lisää tietoja yhteistyötä koskien. Tiedustelimme myös josko heillä olisi jo ryhmät selvitettyinä ja tarvekysely täytettynä. Saimme viestiin vastauksen seuraavana päivänä että he palaavat asiaan syysloman jälkeen tiistaina 30.10.2012. Olimme yhteydessä myös omiin kurssiopettajiimme yhteistyöryhmän vaikeuksien suhteen. Pohdimme jo työmme kohderyhmän vaihtamista.


2.11.2012

Meillä ryhmällämme on ollut vaikeuksia työn alkuun pääsemisessä. Kokoustimme ryhmämme kanssa ja tulimme siihen tulokseen, ettemme enää tee yhteistyötä Mustialan ryhmän kanssa. Heihin on otettu useasti yhteyttä, mutta tilanne ei tunnu etenevän yrityksistä huolimatta lainkaan. Emme ole kuulleet heistä mitään 16.10.2012 lähetetyn viestin jälkeen. Päätimme vaihtaa harjoitustyön kohdetta, sillä olimme jo myöhässä kurssin aikataulusta. Suunnittelimme tekevämme kuvitteellisen ympäristökasvatusverkostopalvelun Hämeenlinnan kaupungille. 


16.11.2012

Pidimme aamulla tiimipalaverin jossa kävimme tarvekyselyä ja palvelusuunnitelmaa läpi. Jaoimme tehtävät ryhmäläisten kesken – tuntuu että vihdoin pääsemme työssä eteenpäin! Huomasimme kuitenkin ohjaajien kommentin tiimitiedot -taulukossa, jossa kehotitte valitsemaan työn kohteeksi oikean yrityksen. Lähetimme teille sähköpostia asiasta. Tällä hetkellä on hieman epätietoinen olo jatkaako nykyisen palvelusuunnitelman toteuttamista vai tulisiko meidän aloittaa jälleen alusta oikean yrityksen kanssa :/ Päätimme odottaa vastaustanne ja jatkaa siihen asti tämän suunnitelman parissa.

 

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Tilannekatsaus, ryhmä 1

Mustialan opiskelijat eivät ole vastanneet tarvekyselyymme, ja ryhmämme jäsenmäärä supistui kahteen. Minä ja Tuomas Jantunen jatkamme kahdestaan.

Teemme tehtävän tyttöystäväni ja hänen äidin tulevalle käsityöyritykselle. Aloitimme työskentelyn muutama päivä sitten. Tarkoituksena olisi tehdä kotisivut, verkkokauppa (vaikkei suoranaisesti liity sosiaaliseen mediaan),Facebook-sivut ja Picasa (tai vastaava).

Facebook-sivu on nyt luotu, mutta enemmän ongelmia on tuottanut kotisivujen ja verkkokaupan luominen. Voisivatko ohjaajat kommentoida, voiko verkkokaupan luoda tämän kurssin puitteissa, ja miten se kannattaisi tehdä?

Kokeilimme Weeblyä (jolla on mahdollista tehdä sekä kotisivut että verkkokauppa), jolla kotisivut pystyi luomaan todella näppärästi. Päätimme kuitenkin luopua Weeblystä, sillä verkkokauppaan oli mahdollista laittaa maksutavaksi ainoastaan dollarit, eikä suomalaisia verkkopankkeja olisi saanut liitettyä ollenkaan.

Suomalainen verkkokauppa (http://www.suomalainenverkkokauppa.fi/) vaikutti ihan hyvältä, mutta rekisteröitymisvaiheessa kysytään Y-tunnusta, eikä sitä vielä ole. Eri verkkokauppojen mahdollisuuksia vielä selvitellään ja tilaajalta kysytään, ovatko he valmiita maksamaan jostain maksullisesta verkkokaupasta, tai mahdollisesti jopa omasta kotisivutilasta/domainista.

Näillä näkymin kotisivut tehdään Google Sitellä, jos muut selvittelyt vievät liikaa aikaa eivätkä mahdu kurssin puitteisiin.

Antti Pitkälä ja Tuomas Jantunen

tiistai 6. marraskuuta 2012

Tilannekatsaus, Liisa Kähkönen

Projekti etenee hitaasti, mutta varmasti...
Sain tilaajalta vastauksen tarvekyselyyn. Kotisivut ja Facebook yritykseltä löytyy jo, mutta tilaaja kaipasi yhdelle uudelle tuotteelle mahdollisesti omia kotisivuja, joten aloin luomaan niille pohjaa google.sites-työkalulla. Lisäksi tilaajan toiveena oli aloittaa hänen yrityksilleen yhteinen blogi, johon tulisi uutisia, kuulumisia ja tietoa tapahtumista. Aloin luomaan blogia käyttämällä bloggeria. Molemmat etenevät hyvin, ja tarkoituksena olisi saada pian tilaajalta kuvia käytettäväksi sekä blogissa että kotisivuilla, jolloin pääsen paremmin muokkaamaan ulkoasuja.
Koska kummankaan sivuston lopullinen sisältö ei tule vielä olemaan varma kurssin päättyessä, toiveena oli lähinnä luoda pohjat ja muokata ulkoasua sekä lisätä hieman sisältöä valmiiksi. Blogitekstejä ei siis ole vielä tulossa tämän kurssin aikana muutamaa testipostausta lukuunottamatta, mutta kotisivuille päivittelen jo yleistietoja jne valmiiksi myöhempää (mahdollista) käyttöönottoa varten. Mikäli sivustot otetaan käyttöön, tulen myös todennäköisesti toimimaan niiden ylläpitäjänä.


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Tilannekatsaus, ryhmä 3

Perjantain 2.11. luennolla oli jo tarkoitus esitellä demoympäristöjen suunnitelmia. Ryhmämme ei valitettavasti tätä vielä pystynyt tekemään, sillä olemme vasta nyt saaneet oikean asiakkaan ja tarvekartoitus on työn alla. Oli kuitenkin inspiroivaa kuunnella luentoa ja nähdä, että muut ryhmät ovat jo päässeet suunnittelemaan demoympäristöjään. Kyllä mekin tästä pikkuhiljaa!

Kuten muillakin ryhmillä, meillä on ollut tämän projektin kanssa alkuhaasteita, kun mitään Mustialan harjoitusyrityksiä ei sitten ollutkaan olemassa. Nyt kuitenkin saimme Antin kautta asiakkaaksi Heinolan lintutarhan, jolle suunnittelemme sosiaalisen median palvelukonseptin ja jonkin varainhankintaan liittyvän julkaisun. Uuden asiakkaan saaminen on nostanut motivaatiotamme tätä projektia kohtaan rutkasti. Tämä motivaatio toivattavasti auttaakin meitä nyt kirimään aikataulua kiinni...

Perjantaina muokkasimme tarvekyselyn uudelle asiakkaallemme sopivammaksi, sillä olimme jo saaneet jotakin taustatietoja heiltä. Alkuperäisen tarvekyselyn olimme tehneet yritykselle, josta meillä ei ollut mitään taustatietoja. Lähetimme linkin tarvekyselyyn kahdelle asiakkaan edustajalle ja pyysimme heitä vastaamaan mahdollisimman pian. 

- Kaisa P., Anniina M., ja Antti V.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Etenee...

Mustialan porukka ei ole vastannut meille mitään, joten nakitimme luokkatovereillemme tarvekyselyyn vastaamisen. Meillä on nyt yrityksenä fiktiivinen Saka ja lähdemme suunnittelemaan heille sosiaalisen median palveluita tarvekyselyn pohjalta.

  • asiakkaalla on omat kotisivut, mutta he haluavat laajentaa näkyvyyttään sosiaalisessa mediassa
  • asiakkaalle perustetaan omat facebooksivut
  • asiakkaan toiveena oli erityisesti facebookin hyödyntäminen ja sähköisen kalenterin käyttöönotto. Lisäksi käyttöön halutaan sähköiset kokousilmoitukset ja mahdolisuudet etäkokouksiin
  • kotisivuile linkki facebookiin ja facebookiin linkki kotisivuille :)

-Hanna V-P Teemu J Mira 

torstai 25. lokakuuta 2012

Mitä pitikään tehdä?

Hei opiskelijat!

Annika viime viikolla esitti teille, että voitte hankkia myös oikean asiakkaan (esim. jokin yhdistys tai pieni yritys), mikäli yhteydenotot harjoitusyrityksiin edelleen takkuavat. Muistattehan käydä päivittämässä tiedot myös tiimitaulukkoon, samoin kuin tiedon siitä, onko tarvekysely lähetetty ja onko siihen saatu vastaukset.

Osaa askarruttaa edelleen, mitä tässä oikein pitäisikään tehdä. Tavoitteena on siis tehdä asiakkaalle sosiaalisen median palvelukonsepti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, mitä sosiaalisen median välineitä asiakas hyödyntää ja miten. Asiakkaat vaihtelevat ja niin varmasti konseptin sisältökin. Mikäli asiakkaan kanssa lähdetään aivan tyhjästä liikkeelle, kannattaa miettiä esimerkiksi tällaisia asioita:

  • mitä asiakas tarvitsee rakentaakseen yrityksensä julkisen kuvan
  • miten hän voi viestiä ja markkinoida yrityksestään
  • mitä erilaisia sosiaalisen median välineitä hän voi hyödyntää
  • miten nämä välineet näkyvät maailmalle hänen nettisivuillaan/blogissaan tai muussa yhteydessä
Jos on kyseessä asiakas, jolla perusasiat ovat jo kunnossa ja kenties joitakin sosiaalisen median välineitäkin jo käytössä, miettikää
  • miten asiakas hyödyntää välineitä parhaalla mahdollisella tavalla
  • miten hän voi saada lisää asiakkaita ja tuottoa yritykselleen
  • miten hän tuo yritystään esille positiivisella mielellä ja herättää kiinnostusta

Kehotan teitä edelleen myös tutkimaan erilaisten yritysten internetsivuja ja esim. heidän käyttäytymistään Facebookissa, YouTubessa, blogeissa tai Twitterissä. Miten nämä yritykset käyttävät näitä välineitä hyödykseen? Miten he saavat koukutettua asiakkaita seuraamaan omia sosiaalisen median kanaviaan? Käyttäkää aikaa netissä ja sosiaalisen median palveluissa ja tutkikaa esimerkiksi sellaisia yrityksiä kuin Biolan, Nokia, Huiskula tai Yle.

Kannattaa muutenkin tutkia internetistä erilaisia sosiaaliseen mediaan liittyviä kirjoitteluita (esim. http://yle.fi/uutiset/pienet_yritykset_hukassa_somessa/6322289) ja sosiaalisen median välineitä (ks. myös http://sosiaalinenmedia102e1.blogspot.fi/2012/09/laaja-kirjo-somevalineita.html).

Tässä pohdittavaa vielä viikoksi ennen kuin tapaamme 2.11. demoympäristöjen esittelyjen merkeissä.

Johanna

AgriTeams -poppoo

8: Heta, Emilia,Tea ja Salla
AgriTeams Inkeri

Pidimme eilen taas pienen kokouksen some-ryhmämme kanssa ja pohdimme mitä työkaluja voisimme hyödyntää tässä tehtävässä niin, että oppisimme itse jotain ja että siitä olisi hyötyä muille. Koska AgriTeamsilla on jo nettisivujen lisäksi Facebook -sivut sekä oma sähköpostiosoite, alkaa meiltä hieman ideat loppua. Tutkimme yhdessä picasan toimintaa, jos voisimme siirtää kuvia nettisivuille sitä kautta, mutta meneekö se vaikeaksi että Inkeri laittaa ensin kuvat meille ja me sitten hänen nettisivuilleen. Kokeilimme sen lisäksi Google Hangouttia. Blogin tekeminen voisi tietysti toimia, mutta ennen kuin AgriTeams lähtee kunnolla käyntiin, sen kirjoittaminen voi olla aika yksitoikkoista. Jos opettajilta tai muilta ryhmiltä tulee hyviä kehitysideoita, otamme nitä mielellämme vastaan!  Koemme välillä seilaavamme aavalla merellä ilman airoja näin runollisesti ilmaistuna :)

-Salla

torstai 18. lokakuuta 2012

Kennel Web's

Kun tämä juttu tuntui olevan yhtä pitkää kuin leveääkin, niin sovin kurssin vetäjien kanssa, että hankin uuden/oikean asiakkaan. Teen blogin kennelille.


Terveisin Kaisa S

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Vähän ihmetellen...

Hienoa, että muilla ryhmillä tuntuu projekti etenevän! Valitettavasti oma ryhmämme on kohdannut kommunikaatio ongelmia. Emme ole vielä(kään) saaneet Mustialan harjoitusyritykseen yhteyttä. Toivottavasti tämä tästä vielä avautuu - nyt ryhmämme tuntuu vähän pyörivän ympyrää ihmetellen mitä tehdä... Veikkaisin kiireistä "loppurutistusta"! :D
Ryhmä 6:
Essi R., Satu A., Elina R. ja Aila H.

Projektin kuulumisia

Ryhmä 8: Emilia, Heta, Salla ja Tea

Yritys: AgriTeams, Inkeri

5.10 pidimme ensimmäisen kokouksen Skypen kautta, jossa Inkeri kertoi meille AgriTeamsista ja sen tavoitteista. Emme vielä olleet tehneet kyselyä, koska halusimme tietää ensiksi enemmän itse yrityksestä ja yrityksen tavoitteista sekä toiveista. Tässä kokouksessa saimme paljon irti ja kyselimme jo hiukan Inkerin toiveista mitä tekisimme AgriTeamsille.

Kokouksen jälkeen päätimme sopia ryhmämme kanssa kyselyn toteuttamisesta. Ensimmäisen kokouksen oman ryhmämme kanssa teimme 8.10, jossa keksimme kyselyn kysymykset ja teimme Google Drivea hyödyntäen kyselyn. Annoimme vielä valmiin kyselyn hautua yön yli, jos keksisimme siihen lisää kysymyksiä. Kyselyn sitten lähetimme Inkerille seuraavana päivänä, johon hän sitten vastasi hyvin nopeasti.

Inkerin vastaukset olemme purkaneet ja olemme jo alustavasti suunnitelleet miten etenemme projektin suhteen. Tällä hetkellä tulemme hyödyntämään Facebookia sekä Googlen monipuolisia palveluja.

Toivomme työn etenevän mahdollisimman vaivattomasti ja samalla tietenkin haluamme, että projektistamme tulee olemaan paljon hyötyä AgriTeamsille!

-Tea

maanantai 15. lokakuuta 2012

Sosiaalinen media opiskeluhyvinvoinnin edistämisessä 19.11.2012

Sosiaalinen media on ammattikorkeakouluopiskelijan arkipäivää. Sen kautta opiskelijat löytävät myös hyvinvointipalveluita. Opiskeluhyvinvoinnin ammattilaisille sosiaalinen media on toimintaympäristönä uusia mahdollisuuksia, mutta myös haasteita tarjoava toimintaympäristö. Helsingissä Metropolia ammattikorkeakoulussa (Bulevardi 31) järjestetään maanantaina 19.11. 12 klo 12-16 opiskeluhyvinvointitoimijoille suunnattu seminaari Sosiaalinen media opiskeluhyvinvoinnin edistämisessä. Olet tervetullut kuuntelemaan ja
osallistumaan opiskeluhyvinvoinnin näkökulmasta sosiaalista mediaa koskevaan keskusteluun! Seminaari on osallistujille ilmainen.

Seminaari liittyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rahoittamaan Opiskelijoiden terveyden edistäminen Second Lifessa kehittämishankeeseen. Hankkeeseen voit tutustua osoitteessa www.hamk.fi/4goodlife . Hankkeessa on luotu virtuaalinen hyvinvointialue ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Toiminta on laajentunut myös Facebookiin http://www.facebook.com/groups/4goodlife/

Seminaariohjelma ja ohje ilmoittautumiseen: http://dl.dropbox.com/u/14357347/seminaari.pdf
Ilmoittautuminen 5.11.2012 mennessä

Seminaarikutsua saa välittää eteenpäin kaikille asiasta kiinnostuneille.

Tervetuloa osallistumaan seminaariin!

Lisätietoja
projektipäällikkö Tiina Mäenpää
tiina.maenpaa@hamk.fi

torstai 11. lokakuuta 2012

Kuvia Elonkierrosta

Vastauksia odotellessa puuhailin kuvakoosteen Elonkierrossa viime kesäkuussa otetuista kuvistani. Käymme Elonkierrossa usein koirien kanssa lenkkeilemässä. Kiva paikka, kun näkee kotieläimiä ja erilaisia kasveja. Kylteissä on paljon hyödyllistä tietoa eri viljalajeista yms. Vahinko etten tiennyt kuvia ottaessani tästä some-kurssista, olisin ottanut yksityiskohtakuvia, varsinkin erikoiskasveista.




Terveisin Kaisa S (Nettimartta)

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Työn eteneminen

Ryhmä 3: Antti V. (pj), Anniina, Kaisa P.

Yritys Öljykasvit: Aki, Tom, Juha-Pekka, Matti, Antti, Mikko, Teemu, Niko, Oskari

Pidimme kokousta 5.10.2012 Adobe Connectin kautta. Tarkoituksena oli kartoittaa, millaisia toiveita harjoitusyrityksellä on projektin suhteen. Tähän tavoitteeseen ei kuitenkaan aivan päästy. Kävi ilmi, että harjoitusyrityksen toiminta ei ole vielä kunnolla alkanut ja projekti vaikutti epäselvältä. Yritimme hieman selventää tehtävänantoa toiselle osapuolelle. Sovimme lopulta, että palaamme asiaan viikon kuluttua, eli perjantaina 12.10.2012 Adobe Connectin välityksellä toivoen, että asiat olisivat puolin ja toisin hieman selventyneet. Tarvekysely on lähetetty, mutta vastauksia siihen ei vielä ole tullut.

Etätapaamisemme kuitenkin peruttiin viime hetkellä, kun harjoitusyrityksen puheenjohtaja ilmoitti, ettei heillä ole vieläkään yritysryhmiä. Joten tällä hetkellä odotellaan vastapuolen tilanteen parantumista. Muistuttelimme kuitenkin täyttämään tarvekyselyä, mikäli he kokevat sen näin alkuvaiheessa mahdolliseksi.

-Anniina, Antti ja Kaisa

Erikoiskasvit

Tilannekatsaus

Teemu (pj), Kaisa S. (sihteeri) ja Johannes (laadunvarmistaja).

Erikoiskasvit

Noora H., Katariina, Sirke, Heini, Noora K., Janita K., Kati, Anna, Emilia, Heli

AdobeConnect-kokous 5.10.

Erikoiskasvit (asiakkaamme) tiimistä oli AC-kokousessa 2 jäsentä, jotka eivät tienneet vielä ryhmäänsä, eivätkä mitä tulee tapahtumaan. Toivottavasti tilanne on selkiytynyt.

Tein tarvekartoituslomakkeen (myös Teemu oli tehnyt, mutta hän päätyi käyttämään tekemääni lomaketta), joka toivottavasti on puheenjohtajan toimesta lähetetty asiakkaittemme sähköpostiin. Yhtään vastausta tarvekyselyyn ei ole vielä saapunut. En myöskään osaa sanoa, miten etenemme tästä, koska pj ja laadunvarmistaja eivät ole olleet yhteydessä sihteeriin.

Noudatamme pj. Teemun ohjetta: Tästä eteenpäin pitää katsella rauhallisesti mitä tuleman pitää. Parasta yleensä on ettei stressaa turhaan.

sihteeri Kaisa

PS. olen nopean hätäinen ihminen ja tässä onkin kasvun paikka, kun pitää opetella hidastamaan, mutta sehän onkin tätä päivää, slow life.

torstai 20. syyskuuta 2012

Laaja kirjo somevälineitä

Oheisessa esityksessä on lyhyesti koottu eri tarkoituksiin tarjolla olevia sosiaalisen median välineitä.

www.slideshare.net on muutenkin oiva paikka etsiä kaikenlaisista aiheista asiantuntijoiden tekemiä esityksiä.



perjantai 14. syyskuuta 2012

Facebookista blogi ja ryhmä

Tuomas lähetti linkki Facebook blogiin ja ryhmään
http://allfacebook.com/ ja http://www.facebook.com/allfacebook

jossa keskustellaan juuri Facebookista. Se ei ole virallinen sivu.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Mitä sinulle tarkoittaa sosiaallinen media?


Kirjoita tänne mitä sosiaalinen media sinulle tuo mieleen? Miten olet hyödyntänyt sosiaalista mediaa ja mitä sinä odotat tältä opintojaksolta?

(Blogi on kuin päiväkirja, nämä kirjoitukset taltioituvat tännne palveluun aikajärjestyksessä. Blogia voi mukavasti elävöittää vaikka valokuvilla, kaaviokuvilla tai vaikka videoilla.)